Valaistus on tärkeä osa sisustamista. Sillä on suuri vaikutus kodin käyttömukavuuteen, toimivuuteen, tyyliin ja tunnelmaan, mutta lisäksi sillä voi muuttaa tilan tuntua paljonkin. Valon avulla voi helposti rajata tilaa sekä saada vaikkapa pienen asunnon tuntumaan suuremmalta. Onnistunut valaistus voi muuttaa tylsän tavallisenkin tilan erikoiseksi ja persoonalliseksi. Näiden vinkkien avulla kodin tilojen tuntua voi muuttaa valaistuksen keinoin yllättävän paljonkin.
Tilan tuntua valoa levittämällä
Kovat ja suoraan alaspäin suuntautuvat lamput kasaavat kaiken valon yhteen ja samaan paikkaan, mikä voi saada etenkin pienemmän huoneen tuntumaan ahtaalta. Kun tilaa valaistaan yhden valonlähteen sijaan useammalla pienemmällä valaisimella, elävyys ikään kuin leviää ympäri huonetta ja katse kiinnittyy koko tilaan. Tällä yksinkertaisella jipolla saa luotua avaruuden tuntua.
Värimaailma vaikuttaa valovalintoihin
Se, millä tavoin valaistus vaikuttaa kodin tilan tuntuun, riippuu myös sisustukseen käytettävistä väreistä. Vaaleat sävyt huonekaluissa ja pinnoilla heijastavat valoa, kun taas tummemmat sävyt vaikuttavat miltei imevän sitä. Valovalinnoissa kannattaakin huomioida huoneen värimaailma – ja miksipä ei myös toisinpäin.
Katse kattoon
Etenkin matalampaan huoneeseen saa lisää tilan tuntua, kun katossa on jokin katseen vangitseva jippo. Tavallisen valkoisen katon sijaan harkintaan kannattaa laittaa vaikkapa kiehtova tekstuuri tai tavanomaisesta poikkeava väri, mutta helpompana kokeiluna toimii hyvin myös mielikuvituksellinen valaisin. Kun katse kiinnittyy huomiota herättävän valaisimen ansiosta ylöspäin, huone tuntuu heti suuremmalta. Kattoa voi kohottaa visuaalisesti myös maalaamalla sen pehmeällä valolla.
Korkeasta tilasta saa kertaheitolla kodikkaamman, kun valaisimet sijoittaa mahdollisimman alas. Matalaan huoneeseen taas voi muiden kikkojen lisäksi hankkia lamppuja, jotka voi suunnata ylöspäin. Näin valo heijastuu katosta ja seinistä, mikä luo mielikuvaa laajemmasta tilasta.
Rajaa tilaa ja kiinnitä katse yksityiskohtiin
Valaistuksen avulla on mahdollista korostaa tilan eri osia, mikä ikään kuin rajaa tilan useampaan alueeseen ilman fyysisiä tilanjakajia. Tällainen valaistuksen suunnittelu voikin olla paikallaan etenkin suuremmissa huoneissa ja toisaalta myös yhden huoneen asunnoissa, joissa tilan eri osat toimittavat eri virkoja.
Valoa voi käyttää myös katseen kiinnittäjänä – kohdevalo on oiva tapa suunnata katse vaikkapa sisustuselementtiin tai muuhun haluttuun kohteeseen ja lampuilla leikkimällä tilan voi saada muuttumaan aivan erilaiseksi sekä eri tuntuiseksi kuin tavanomaisemmalla valaistuksella. Valokokeiluja tekemällä voi saada myös uusia, raikkaita ideoita kylpyhuoneen valaisemiseen – tilan tuntua voi hyvin muuntaa myös pienemmissä huoneissa.
Muunneltava valaistus mukautuu vuodenaikojen ja tilanteiden tarpeisiin
Valaistuksen tarve vaihtelee vuorokauden ja vuodenaikojen mukaan, joten muunneltava valaistus on ykkösjuttu tilassa kuin tilassa. Eri tilanteet voivat muuttaa sitä, millainen lopputulos valaistuksella olisi kaikkein paras luoda, minkä takia monipuolisiin mahdollisuuksiin kannattaa kiinnittää huomiota ja valaistuksesta päättäessä.
Parhaimmillaan kotona voi tehdä suuria muutoksia tunnelmaan, tilan tuntuun ja yksityiskohtien korostamiseen vain valaistusta nopeasti muuttamalla. Tällaiset ratkaisut palvelevatkin muuttuvista olosuhteista ja tilanteista koostuvaa elämää parhaiten.